sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Joulukuun haaste

Leivontafoorumin Joulukuun haasteesta alkaa jo olla aikaa, mutta nyt vihdoin kun saan itseäni niskasta kiinni, laitan tänne kilpailupostauksen. Eli Joulukuun haasteessa kävi niinkin onnekkaasti, että piparikranssilla kohosin jaetulle neljännelle sijalle. 

Itse olin kranssistani jopa tyytyväinen ja sijoittuminen lämmittää aina mieltä. Mukavaahan tässä on vielä se, että neljänneksi sijoittunut ei saa pelkästään lämmintä kättä, vaan palkitaan jonkinlaisella sponsoroidulla tuotepalkinnolla. 

Tällä kertaa sponsorina oli Dan Sukker ja postista hain tälläisen tuotepaketin:



-14 kpl reseptivihkosia
- 2 kpl jääkaappimagneetteja
- Seinäkalenteri 2015
- Baking Instinct -leivontakirja

Tuo leivontakirja oli oikeastaan oikein positiivinen yllätys. Kansikuva jollain tavalla (ainakin itseäni) hämää luulemaan, että kyseessä on gourmet ruokia ja korvapuusteja käsitteleviä reseptejä. Ne kun eivät niinkään kuulu oman keittiöni suosikkeihin... Mutta kirja sisältääkin hauskasti kuvattuja kuvia ja on ihanan vanhahtava ja omalaatuinen. Ihan erilainen kuin muut ja täysin erilainen kuin luulin. Ansaitsee ehdottomasti paikkansa kirjahyllystä.

Kalenterikin pääsi heti seinälle edellisen tilalle. 

Kiitos Leivontafoorumille, kilpailun järjestäjille, äänestäjille, Dan Sukkerille ja muille sponsoreille.






1 kommentti:

  1. Hauskaa, että palkinto oli mieleinen! Kirjan kansi ei aina kerro kaikkea.....

    Toivotaan, että löydät monta uutta herkkua kokeiltavaksi, uusia ideaita...niin, että kirjahyllyssä on usein kolonen kirjan paikalla !

    Terkuin Lf team & n-h

    VastaaPoista