sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pihamaa, oi Pihamaa

Jos teitä kiehtoo maalaismaisema, pienet kylät, lähituotetut erikoisviinit ja -tuotteet, suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Pihamaalla Kalkkisissa. Se on kesän Must paikka. Se sijaitsee Kalkkisten kylässä Kalkkisten sillan kupeella Kalkkisten kanavan tuntumassa. Eli siis upea paikka poiketa kesäajelulla upeiden maisemien ja Päijänteen järven tuoksun saattelemana.

Pihamaalla viinit ja tuotteet ovat todellakin läheltä. Kyseessä on siis suuri kotitila, jolla tuotetaan kasviksia, juureksia, marjoja, hedelmiä, siidereitä, limsoja, olutta ja viinejä. Käsittääkseni tuotteita maasta keräävät kesätyöläiset niin Suomesta, kuin ulkomailtakin. Kauempaa saapuneet kesätyöläiset majoitetaan aittoihin.

Kun astut myymälään sisään, vastassa on valikoima kasviksia ja juureksia. Tiskiltä saat ostaa tuoreita marjoja ja herneitä. Suoraan silmiesi edessä aukeaa tilan oma juomavalikoima. Viinin ystävät!! Pihamaalta löytyy myös tämän vuoden kultamitalipalkittu tilaviini. Ja viimevuoden, Kuten myös vuosien 2011, 2010, 2007 ja 2003. Eli paikka on menestynyt myös kansainvälisellä saralla. Ja ei voi väittää vastaan! Vuosien 2003 ja 2013 tilaviini Jalovadelma oli todellakin hyvää. (en osaa kuvailla viininmaistajien tavoin, joten en edes yritä) Itse kun en viineistä ole koskaan tykännyt, mutta tämä oli erilaista. Eli siis te jotka ette viinin ystäviä ole, suosittelen kokeilemaan siitä huolimatta. Ja näitä viinejä ei siis saa mistään muualta! Pihamaan makeaa mansikkaa saa ostaa alkosta, siitä voi aloittaa, mutta kuten jo myyjä kertoi, se ei yllä Jalovadelman tai valkoherukan tasolle.




































Viinien lisäksi valikoimassa on siis itsetuotettua limua, kuten mustikka ja mansikka, rose-viini.
Siidereistä löytyy mansikka ja omenaa perinteisesti 4.7% ja näitä molempia makuja pikkuisen vahvempana versiona. ja voin kertoa, että tuossa 7.5 volttisessa siiderissä ei maistu alkoholi muuten tippaakaan! Sitten mun oma henkilökohtainen koko Pihamaan tuotannosta uber alles on (wait for it) Ruususiideri. Ihanan kikattelevan tyttömäinen vaaleanpunainen siideri aidoista ruusun terälehdistä maistuu raikkaalle, eikä tämäkään lainkaan alkoholilta.



Oluista en osaa juurikaan sanoa mitään, mutta sen voin kuitenkin kertoa ettei tarvitse lähteä Saksaan saakka, jos haluaa maistaa jotakin erilaista. Valikoimaa nimittäin riittää. Sen verran munkin silmät harhaili olusien puolella, että satuin spottaamaan suklaaoluen. Eikä muuten paha, ei ollenkaan. (Jälleen) allekirjoittanut ei olutfani! Mutta tämäpä maistuikin. Varmasti osasyyksi siksi, että maku, kuten muissakin, on miedompi ja toisekseen siksi, että siinä maistuu suklaa. Njam.

Mutta hei! Jos tästä mun selostuksesta ei irtoa mitään, niin hopi hopi, vielä ehtii paikan päälle nauttimaan kesästä. Paikka on auki joka päivä vielä tämän kuun lopppuun. Ja jos kokonaisen pullon ostaminen mietityttää, ei muuta kuin suunta yläkertaan ja maistamaan. Puodin yläkerrassa nimittäin on aivan ihana latokahvila, jossa pääsee heti maistamaan useimpia juomia. Ja maistamaan pääsee myös leivonnaisia tai pikkusuolaista, kuten pikkupitsaa. Kerrankin kävi tuuri, kun tarjolla oli tilan emännän tekemää mansikkatorttua. Silloin meitä palveli varmasti yksi parhaista asiakaspalvelijoista, joita mun eteen on tullut. Tää nainen kertoi ensinnäkin ihan suoraan mitä viinejä kannattaa ottaa ja mitä hän itse ei niinkään suosittelisi. Kun kiinnostuin vitriinissä olevasta piirakasta, näytti hän minulle lehden, jossa oli juttu Pihamaasta ja ohje tuohon kyseiseen piirakkaan. Ahhaaahaa no tottakai tein sitä itse! Njam 






Ja voi että mä rakastan kesää <3 Oisin voinut räpsiä kuvia vaikka tuntikausia, kun järvi kimmalsi ja vihreät puut huojuivat lämpöisessä tuulessa auringon lämmittäessä <3 <3

Onhan Pihamaalla myös pieni lahjatavarapuoti kotiinviemisiä varten. Käsitöitä, käsintehtyä leipää, suklaata (mm. hampunsiemensuklaata) ym. Onko kenellekään tuttu Merosen lihat??? Sekin on lähituotettua Merosen kotitilalta, kuten juusto, jota myös Pihamaalla myydään. Itse haalin sieltä vaniljakahvia Mmmm...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti