torstai 17. heinäkuuta 2014

Maija-mummon Kesäkeitto

Kesä! Ihana kesä!!

Ja mikä yhteensattumien summa. Kaipa mummolan pöydän antimet muistetaan yleensä kesän herkkuina??
No, niinpä munkin oma herkkuni on jo nimeltään kesäinen.
Yhteensattumalla viittaan uuteen ruokahaasteeseen joka nyt Suolaa & Hunajaa -blogin toimesta on ilmoille heitetty. Haasteen aiheena siis Mummola. Ja siis miten sopiikin tähän vuodenaikaan tehdä Maija-mummon kesäkeittoa ja vielä osallistua sillä haasteeseen.

Meidän kummatkaan mummelit eivät koskaan ole järimmin perinneherkkuja kokkailleet makaronivelliä lukuunottamatta. Mutta tarvitseeko mummon tekemä ruoka olla tunnettu perinneherkku, jotta se voisi olla mummolan ruokaa? Mun mielestä mummolan ruoka on juuri sitä, mitä itse söi lapsena mielellään ja jonka muistaa vielä tänäkin päivänä, kun mummo ei välttämättä itse ole enää mukana.

Meillä ihaninta oli saada kesäkeittoa. Niinkuin ei vieläkään, ei pienenäkään keitot juurikaan maistuneet. Kesäkeitto kuitenkin oli niin suurta herkkua, ettei mummolassa ollut vaikeuksia päättää, mitä olisi halunnut syödä.

Vanhassa, kuluneessa, lommoilla olevassa kattilassa, puuhellalla keitetty kasviskeitto. Ahhh!
Silloin lautasen reunalle nypittiin kaikki pavut (luvan kanssa), jonka jälkeen päästiin syömään.
Nykyään pavut saa jäädä.

Tänään siis tein taas kesäkeittoa ja aina vaan ihastelen sen niin ihanaa tuoksua keittäessä, ja sen niin ihanaa makua syötäessä...

MAIJA-MUMMON KESÄKEITTO

6 perunaa
5 dl vettä
2 rkl margariinia/voita
1/4 kasvisliemikuutiota
1 pss sekavihanneksia (pakkasesta)
5 dl maitoa
1-2 tl sokeria
hippu valkopippuria
1 tl suolaa

Lohko perunat pieniksi. Keitä perunalohkoja, voita ja liemikuutiota n. 10 min. Lisää sekavihannekset ja keitä kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää maito. Kiehauta ja mausta. Suolan lisäämisen jälkeen, ei kannata kiehuttaa enää, ettei maito juoksetu.

Ohje suoraan mummoltani <3

Nopeasti helppoa ja hyvää!







1 kommentti:

  1. Tervetuloa mukaan haasteeseen.
    Minäkin muuten muistan lapsuudesta makaronivellin ;-)

    VastaaPoista