sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Suklaatuulihatut

Viikonlopun taas saapuessa, ja jääkaappia tyhjentäessäni huomasin, että kananmunat ovat menossa vanhaksi. Siis hyvä syy leipoa! Jonkin aikaa läräsin reseptikirjojani ja -vihkojani, kunnes löysin hyvän ohjeen johon sain käytettyä 6 munaa. Suklaatuulihatut!

 Ohjeen löysin tästä ihanasta suklaakirjasta.


Ohjeessa sanottiin, että resepti on vaikea, mutta itse koin sen helpoksi, koska missään vaiheessa ei tullut kiire, eikä osioita tarvinut suorittaa samaan aikaan.

Tälläinen ohje Suklaakirjasessa on:

SUKLAATUULIHATUT

Taikina:
40g voita
1 rkl sokeria
100g jauhoja
3 munaa + 1 keltuainen

Suklaakiisseli:
50 g tummaa suklaata
75 g voita
3 dl maitoa
1 muna + 1 keltuainen
60 g sokeria
30g jauhoja
150 g suklaakuorrutusta (en käyttänyt, vaan koristelin suklaakiisselillä)

Kuummenna uuni 200 asteeseen. Tee tuulihattutaikina: kiehauta 2 dl vettä, lisää voi ja sokeri. Anna kattilan olla pienellä lämmöllä ja lisää jauhot kokoajan puulastalla sekoittaen. Ota kattila levyltä ja lisää munat yksitellen.
Pursota taikinasta pellille leivinpaperille pitkulaisia tuulihattuja. (Tein pyöreitä) Voitele ne munankeltuaisella. Paista 12-15 minuuttia. (Mulla joutu olemaan uunissa jopa puolisen tuntia..)
Tee täyte: pilko suklaa ja leikkele voi paloiksi. Kiehauta maito kattilassa. Vaahdota kulhossa munat, keltuainen ja sokeri. Lisää jauhot, vatkaa ja kaada joukkoon kuuma maito. Pane seos kattilaan, kiehauta se ja keitä 4-5 minuuttia miedolla lämmöllä. Ota kattila levyltä ja lisää suklaa ja voi. Sekoita kiiltäväksi ja anna jäähtyä. Tee tuulihattujen kylkiin aukot veitsellä ja pursota täyte sisään.
Kuumenna suklaakuorrutus vesihauteessa. Koristele tuulihatut kastamalla ne lämpimään suklaakuorrutukseen. Anna kovettua ennen tarjoilua.
                                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti