tiistai 3. kesäkuuta 2014

Onnea ylioppilaille!



Kuten kaikki tietää, niin lauantaina oli ylppäripäivä ja samalla mun synttäripäivä. Omien tarjoiltavien lisäksi leiposkelin Juusolle ja Joseffiinalle ylppärikakut.

 
Helatorstaina kahvittelin jo synttäreitäni ja sukulaisille tarjoilin sacherkakkua jonka päällä lenteli perhosia.

Kakun kaveriksi kokeilin kookos-persikkapiirakkaa. Jostain lehdestä otin ohjeen mantelipiirakasta, mutta vaihdoin mantelijauheen kookoshiutaleisiin. Nam. Olipas jopa niin hyvää, että äitikin otti ohjeen itselleen ylös!



Tämä aikas hyvän näköinen kakku löysi tiensä Jossun ylioppilasjuhliin. Oli todella kiva kokeilla jotain erilaista, mitä en olis koskaan uskonu tekeväni. Tän tekeminen olikin paljon hauskempaa kun voisi ajatella. Päälle valkosuklaasta lyyrat, että olisi edes jotain ylppäreihin liittyvää. Harmi ettei vielä tähän aikaan saa suomalaisia mansikoita eikä pensasmustikoita. Tai ei ainakaan siltä kojulta saanut mistä ite hain. Ei noi ulkomaiset ihan niin hyviltä maistu...


 

Juuson juhlapöytään tuli tämä 26x31cm kakkuhirmu joka oli sekä gluteeniton että laktoositon. Silti maistuu kaikille. Eli perunajauhoista tehdyt kääretorttulevyt ja hurjasti suklaamoussea väliin. Oivau! Kakku ihan suli suussa. Tätä teen varmasti uudestaan!

Koristeet on kaikki sokerimassasta ja kuulat hopeakuulia.


 
ja lyyrat taas valkosuklaata ja kiillegeeliä päällä jotta sain kultaisen värin.

 
Ennen juhlia kävin aamulla kotosala, jossa Sara laittoi mun hiukset ja meikin. Ihan tätä juhlaa varten hommasin uuden mekon, mutta ilma oli niin viileä, että oli pakko käyttää villatakkia päällä koko juhlan ajan :(


 Jossain vaiheessa iltaa se mekko vaihtui ja lettikin aukesi. 



1 kommentti: